Varusteet – painoa pois Rooma-Hämpton reissun kokemusten mukaan

Pari  viikkoa Balkanin – Turkin reissuun… Varusteet ovat olleet pitkään mietinnässä ja perustan loi viime vuoden Rooma-Hämpton eläkepolkaisu. Yksityiskohdat ovat muhineet ja välillä on tullut uusia ideoita.  Olen lähdössä reissuun jo viime kesänä käytössä olleiden sivulaukkujen kera. Lisäksi kesällä hankin uuden ohjaintankolaukun, missä on näppärä Prefix-pikakiinnitys.

Tässä blogissa ovat pohjana Rooma-Hämpton reissun varusteet, jota kommentoin viime reissun kokemusten pohjalta. Kunkin tavaran ja eri osakokonaisuuksien punnitus helpottaa myös valintaa ja auttaa kuorman pakkaamista. Alunperin asetin tavoitteeksi hieman ”heittämälläkin” kymmenen kilon rajan. Nyt kun kokonaisuus on hahmottunut, ei se siitä kovin kaukana olla. Karsimalla hieman siihen voisi vielä päästä, mutta asialla on monta puolta.

 

1. Henkilökohtainen hygienia, ensiapuvälineet ym.

Olen  merkinnyt luetteloon myös varuste-erän sijoituspaikan (sivulaukku/tankolaukku).

  • Beauty-box: 750g (sivulaukku)

Partavaahto, partaterät, Tummeli, käsivoide, Basibact-voide, laastari, deo, raikaspyyhkeet-pkt, hammastahna ja harja, kampa, huulivoide, aurinkorasva, pyykinpesuaine, shampoo. Tämä kokonaisuus tullee kevenemään jonkin verran.

20130326-211423.jpg

Beautybox 750g..osan voisi karsia;)

 

  • Ensiapupakkaus: 250g (sivulaukku)

Malli Tavastia (sis. tavanomainen), lisäksi linkkari, tulitikut, Compeed ja rannetuet ja muuta pientä. Tätäkin katson vielä kriittisesti. Ainakin nuo rannetuet voi tiputtaa pois.

  • Lääke-box: 250g (sivulaukku)

Lääkkeitä ja vitamiinejä, laastaria ym.

20130326-211529.jpg

Takana vasemmalla ovat beautybox, lääke- ja ensiapupakkaukset. Oikealla on takana elektroniikkavempaimet ja edessä Ipad. Painoa lähinnä elektroniikan myötä 3500g.

 

2. Mukaan otettava elektroniikka

Iphone ja Ipad ovat perustyökalut, joilla on lukuisia käyttötarkoituksia. Kirjoittaminen sujuu, koska minulla on Ipadissa myös suojakantena toimiva näppäimistö. . Ipadin vahvuus on keveys ja käytön monipuolisuus ja vaivattomuus. Vaikka puhelimessa on käyttökelpoinen kamera, otan mukaan myös Canon pikkupokkarini. Kuvien siirto kamerasta tai puhelimesta sujuu Camera-connection lisälaitteella IPadiin tai muistikortille. Latureja ja liitosjohtoja tulee vino pino. Yksi ladattava on myös Garmin-fillarinavigaattori eli pikkuG, joten latureita on moneen lähtöön;)

20130326-211401.jpg

Mukaan otettava elektroniikka ym. Mahtuvat Ipadia lukuunottamatta takana olevaan e-boxiin. Yht. 2250g

  • Elektroniikka-box: 1250g (tankolaukku)

Iphone, Ipad-lataus- ja liitäntäjohdot, Camera-connection/johto, Canon-kamera/laturi, Garmin-navi/laturi ym., varasilmälasit ja aurinkolasit

  • Tietokone: 1000g (sivulaukku)

IPad & näppäimistö 950g ja vesitiivis suojapussi

 

3. Työkalut ja varaosat

Ovat välttämättömiä tiettyyn rajaan asti. Mikä se raja on, sitä on vaikea ennakoida. Koska liikun tällä matkalla Euroopassa ja Turkissa, lähden siitä, että apua löytyy tarvittaessa myös matkan varrelta. Esimerkkinä varaulkorengasta en aio ottaa mukaan ja sisärenkaitakin vain yhden tai kaksi.

  • Työkalut ja varaosat: 1700g (sivulaukku)

Pumppu 200g, varasisärengas 160g, ketjunkatkaisija 90g, pinna-avain 70g, rengasraudat 20g, monitoimityökalu 90g, jakoavain 120g, pihdit 200g, eristysnauha ja jeesusteippi, narua ja lankaa, nippusiteitä 60g, varavaijerit, 2kpl 30g, varapinnat 2-3kpl 40g, paikkasarja 20g, pikkuruuvari 20g, ompelusetti 20g, sakset 30g, öljyä 30g.

Myös tätä kokonaisuutta aion katsoa kriittisesti. Kokenut mekanikkoexpertti Seppo Rantala Lahdesta on erinomainen etäapu, mikäli matkalla tulee tekniikkamurheita. 

20130326-211709.jpg

Tässä ovat reissun työkalut ja varaosat. Varapolkimet jätin pois. Painoa oli yhteensä 1200g ja sijoituspaikkana sivulaukku.

 

4. Pyöräily- ja vapaa-ajan asusteet

Tästä kokonaisuudesta voisi helposti vielä karsia kilon tai pari. En halua elää askeettista elämää, olenhan lähdössä liikuntalomalle. Kuten vaatekappaleiden painoista voi huomata, olen pyrkinyt valitsemaan kevyitä ja helposti hoidettavia materiaaleja. Vaikka olen jakanut ajoasusteisiin ja vapaa-ajan asusteisiin, voi niitä hyödyntää osin toisinkin päin. Esimerkiksi kylmillä keleillä voi ajovaatteiden päälle saada lämmikettä vapaa-ajan vaatetuksesta. En ottanut mukaan pitkälahkeisia pyörähousuja, samoin kuin pitkähihaisen ajopaidan olen korvannut irtohihoilla.

Tästä listasta aion tiputtaa  ainakin kilon pois?

  • Vaatetus ja jalkineet: 6200g

Ajoasusteet: 3080g (sivulaukku ja osa kuskin päällä)
Pyöräpaidat 2kpl 420g, alusajopaita ja alusajohousu 260g, irtohihat 70g, ajoliivi ja tuulitakki 500g, pyörähousu/bib ja lyhyt 430g, ajosukat 2kpl 80g, huppu30g, ajokäsineet/lyhyt ja pitkä 90g, pyöräkengät 840g, kypärä 320g

Muut asusteet: 3120g (sivulaukku)
Urheilupaita ja hihaton (myös pyöräkäyttö) 280g, shortsit 160g, vapaa-ajan asu 800g, alushousut 2kpl 100g, pikeepaita 220g, urheilu/yöasu 250g, uimahousut 60g, lämmin fleecepusero 320g, Rose-lippis 80g, Rose-reppu 90g, lenkkitossut/sukat 760g

20130326-211922.jpg

Vasemmalla vapaa-ajan ja oikealla ajoasusteet

 

5. Kartta-aineisto, matkadokumentit ym.

Kirjallinen aineisto on vielä läpikäymättä, mutta olen karkeasti arvioinut sen osuudeksi puolisen kiloa. Voi olla hieman alakanttiin, mutta mitään romaaneja en aio ottaa mukaan. Toisaalta niitä on Ipadissa ja lisää tilattavissa.

  • Kartat, asiapaperit: noin 500g

 

Lopuksi vielä yhteenveto

Sivulaukut painavat tyhjänä noin 1 kg/kpl ja etulaukku puolisen kiloa. Laskin, että niihin tavarat painavat yhteensä noin 11,5kg. Lisäksi on huomioitava, koska osa vaatetuksesta on ajossa aina kuskin päällä, kevenee laukkujen paino vastaavasti. Pelkästään jo pyöräkengät ja kypärä painavat yli kilon ja lisätään päällä olevat vaatteet, on kyse noin parista kilosta.

20130326-211847.jpg

Varusteet sopivat hyvin laukkuihin

Yhdistelmän kokonaispaino oli noin 125 kg ja uudella reissulla on noin 118 kg, joten hieman on painoa saatu pois. Tosin olen siitä pettynyt, että mukaan otettujen tavaroiden määrä ei ole vähentynyt. Ero johtuu kuskin kutistumisesta ja hieman kevyemmästä pyörästä;)

Rooma-Hämpton reissu                                                     Balkan-Turkki reissu

  • Pyörän paino: ​n. 17 kg (sis. pyörän varustelun)               Noin 13 kg
  • Kuskin paino: ​ n. 95 kg (sis. kypärä ja asusteet 1,7kg)    Noin 90 kg
  • Sivulaukut:      n. 10-11 kg                                                      Noin 12 kg
  • Tankolaukku:  n.  1,5-2 kg                                                     Noin   2 kg
  • Lisäksi: ​            n.     1-2 kg (sis. eväät ja pyöräpullot)      Noin    1 kg
  • Yhteensä          noin 125 kg                                                    Noin  118 kg

Lopuksi paluu otsikon koontiin. Rooma-Hämpton reissun alussa kuski, pyörä ja kuljetettavat tavarat painoivat yhteensä noin 125 kg eli tonnin kahdeksasosan. Lähtölistaan merkitty Fillarantti oli aika tuhdissa kunnossa, jottei kiviä ei tarvinnut kerätä taskuihin . Matkan varrelle jäänee nytkin jonkin verran massaa. Pyöräilijän energian kulutus ajossa normaalilla sadan kilometrin päivämatkalla on neljä-viitisen tuhatta kilokaloria päivässä. Seitsemän tuhatta kilokaloria vastaa noin kilon rasvamäärää. Viime vuoden reissussa painoa tippui vain noin nelisen kiloa, joten tankkaus oli hyvässä kunnossa. Suunnilleen näillä mennään ja katsotaan sitten miten äijän käy…;)

Tulen läpikäymään lopullisen varustelistan ja teen siihen tarvittavat päivitykset myöhemmin. Olisi hienoa saada lukijoilta palautetta ja vinkkejä! No nyt ne päivitykset jäivät kuitenkin tekemättä. (Toim.huom. 9.9.2014)

 

Mainokset
Kategoria(t): matkan suunnittelu, matkavarusteet, Yleinen, yleistietoa pyöräilystä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Varusteet – painoa pois Rooma-Hämpton reissun kokemusten mukaan

  1. Ahti Auno sanoo:

    Onnea matkaan. Olen iloinen puolestasi ja toivon turvallista matkaa..

    Tykkää

    • fillarantti sanoo:

      Kiitos vaan Ahti!

      Katselin tässä yhtenä päivänä Turkki-reissusi blogia. Oliko sinulla ongelmia kulkukoirien kanssa Balkanilla tai Turkissa ja olitko jotenkin varautunut niihin? Entä muita vinkkejä??

      Tykkää

  2. Paluuviite: Se on menoa nyt… | Marokon Kauhun jäljillä – Fillarantti Espanjassa ja Marokossa

  3. Pekka Rekula sanoo:

    Tervehdys!
    Oma kokemukseni on että paikan päältä ostettavalla kartalla pärjää. Samoin 7 tuuman tabletti kirjoittamista ja wifi käyttöä varten, onpa tuossa GPSkin. Majoitus on löytynyt tähän asti ilman etukäteisvarauksia, ja halvemmalla näin.
    Ketju lyhennettynä valmiiksi, ei tarvitse ehkä ketjulyhennintä?
    3 viikon Italianmatka ja 2 viikkoa Kroatiassa vaimon kanssa; yksi sivulaukku per henkilö. Työkalukotelo kiinni runkoputkessa. Ei ylimääräisiä maksuja.
    No, ei ollut telttakatosta eikä makuupussejakaan..

    Hieno ja mielenkiintoinen reittivalinta! Seuraamme innolla! Onnea matkaan!

    T Pekka ja Ulla

    Tykkää

    • fillarantti sanoo:

      Kiitos vaan Pekka ja Ulla terveisistä… Aina sitä miettii mitä jättäisi pois, mutta ottaa kuitenkin mukaansa. Toisaalta tuo reissukamaluettelo on aika vakiintunut, Nyt otin pari artikkelia extremiä… varaulkorenkaan ja ns. hätämajoitteen! Yksin kun on liikkeellä ei voi jakaa kamoja, joten kaksi sivulaukkua. Näillä mennään ja matkalta saa lisää ja voi heittää pois!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s